EY

EY:n trainee-ohjelma johdatti Milja Niemisen intohimonsa pariin – “En olisi kuvitellut, että innostun tilintarkastuksesta”

EY:n trainee-ohjelma johdatti Milja Niemisen intohimonsa pariin – “En olisi kuvitellut, että innostun tilintarkastuksesta”
Milja aloitti EY:llä traineena ja jatkoi jakson jälkeen vakituisena avustavana tilintarkastajana.

Ammattikorkeakoulussa opiskellut Milja päätyi hakemaan EY:lle ystävänsä suosituksesta ja löysi trainee-jakson aikana oman juttunsa yllättävästä suunnasta. Selvitimme, miksi sinunkin kannattaisi harkita EY:n trainee-ohjelmaa.

Tämä artikkeli on toteutettu Duunitorin haastattelun pohjalta yhteistyössä Ernst & Youngin eli EY:n kanssa. Haku EY:n trainee-ohjelmaan on auki!

Katso trainee-paikat ympäri Suomen »

Intohimo tilintarkastukseen löytyi trainee-jaksolta – ”En osannut ajatellakaan, että päätyisin tänne”

”En aluksi osannut ajatellakaan, että tulisin tilintarkastuksen pariin tai edes EY:lle”, Milja Nieminen aloittaa tarinansa.

Ammattikorkeakoulussa rahoitusta ja laskentatoimea opiskellutta Miljaa epäilytti miten hän tulisi pärjäämään traineena, kun ei ollut opiskellut tilintarkastusta, eikä oikeastaan tiennyt, mitä se käytännössä on.

EY:llä työskennellyt ystävä onnistui kuitenkin vakuuttamaan Miljan siitä, että noin neljän kuukauden mittaiselle trainee-jaksolle voisi hakea taustasta riippumatta. Milja rohkaistui ja yllättyi lopulta iloisesti, kun paikka aukesi jouhevan hakuprosessin myötä.

”Ajattelin katsoa tämän kortin ja aika nopeasti tajusin, että pitäähän tänne jäädä, on niin mahtavaa. Jos haet esimerkiksi trainee-jaksolle johonkin tiettyyn alaan, voit myöhemmin vaihtaa tai kehittyä valitsemasi alan sisällä – kaikki on avoinna.”

Intohimo tilintarkastustyöhön löytyi trainee-jakson aikana, jonka jälkeen Milja on jatkanut innolla uraansa vakituisena avustavana tilintarkastajana.

”Löysin tästä oman lokeroni. Tulevaisuudessa haluan jatkaa tilintarkastuksen parissa kehittäen metodologiaa ja toimintatapoja. Tilintarkastuksen sisältä löytyy paljon mahdollisuuksia, kiinnostavaa on esimerkiksi uusien teknologioiden omaksuminen ja kyberturvallisuusriskien huomioiminen taloushallintojärjestelmissä”, hän kertoo.

Millaiset ovat Miljan fiilikset nyt? "Päivä päivältä tuntuu yhä paremmalta. Uuden viikon alkaessa ei pitkästytä, vaan aina tapahtuu uutta ja tapaa uusia ihmisiä. Tilintarkastaja saattaa tehdä töitä myös verokonsulttien tai -asiantuntijoiden kanssa, mistä oppii aina uutta. Yhteistyö pelaa tosi hyvin."

Toisena työpäivänä asiakkaalle

EY:llä työskennellään useilla eri toimialoilla, joissa kaikissa on tarjolla trainee-paikkoja. Hakea voi siis esimerkiksi liikkeenjohdon konsultoinnin, tilintarkastuksen, vero- ja lakipalveluiden tai yritysjärjestelypalveluiden asiantuntijatiimeihin, joista jokainen pitää sisällään paljon erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja.

Milja rohkaisee hakemaan, vaikka tuntuisikin aluksi siltä, että oma kokemus ei riitä:

”Minutkin se löi ihan ällikällä, kun näki sen, että EY oikeasti haluaa tarjota oppimiskokemuksen, eikä tänne palkattujen traineiden odoteta olevan valmiiksi ammattilaisia.”

Traineena Milja pääsi heti alusta lähtien mukaan tavalliseen työtiimiin. Vaikka ensimmäisen viikon ohjelmasta ei aloittaessa tiennyt mitään, vertaistuki samaan aikaan aloittaneilta kollegoilta helpotti jännitystä.

”Aika nopeasti mentiin suoraan asiaan. Muistan kun ensimmäisen perehdytyspäivän jälkeen kollega tiimistäni soitti ja kertoi, että olen tulossa huomenna hänen kanssaan asiakkaalle”, Milja muistelee hymyillen.

Ensimmäisten kuukausien jälkeen Milja huomasi, että itse toimistolla oli tullut vietettyä vain muutama päivä ja kaikki loput asiakkaalla. Työtahti ei ole intensiivisen alun jälkeen hidastunut, mikä on sopinut Miljalle.

”Tiimit voivat vaihtua viikoittain tai jopa päivittäin, ja meillä voi olla erilaisia tehtäviä eri toimeksiannoissa. Traineena tehdään samoja tehtäviä kuin muutkin, mutta tottakai traineeta autetaan enemmän, eikä oleteta, että oppisi kaiken kerralla. Epäonnistumisiakin tulee, eikä niitä tarvitse hävetä, sillä niistähän oppii.”

Lumipenkasta pentuterapiaan

Miljan ensimmäinen asiakastapaaminen sujui ihmetellessä uutta tilannetta ja omaa roolia. Hän on kuitenkin iloinen siitä, että pääsi oppimaan suoraan käytäntöön tiiminsä tuella. 

”Asiakkaalla huomasinkin, että tapaaminen oli ennakkoluulojen vastaisesti aika epämuodollinen. Tiimimme oli minua lukuunottamatta asiakkaalle jo tuttu, ja tilanteeseen oli helppo tulla uutena mukaan. Asiakas oli tosi mukava ja kyseli heti milloin olin aloittanut.”

Sittemmin erilaisista asiakaskohtaamisista on muodostunut työn suola. Kohtaamiset ovat tuoneet mukanaan myös yllättäviä ja hauskoja hetkiä: Milja on löytänyt itsensä esimerkiksi syvästä lumipenkasta putsaamasta autoa lumesta asiakkaan kanssa, lounaalta kypärä ja turvavarusteet päällään ja silittelemästä koiranpentuja neuvotteluhuoneessa.

Koskaan ei tiedä, mitä asiakkaan luota löytyy. Se tuo vähän jännitystä elämään.

”Koskaan ei tiedä, mitä asiakkaan luota löytyy. Se tuo vähän jännitystä elämään”, Milja naurahtaa.

Puolen vuoden taival EY:llä on kartuttanut substanssiosaamisen lisäksi myös läpi elämän hyödynnettäviä taitoja.

”Olen päässyt kehittymään esimerkiksi julkisesti puhumisessa ja esiintymisessä, suhteiden luomisessa ja itseohjautuvuudessa. Vuorovaikutustaidot ovat kasvaneet, kun olen päässyt hoitamaan caseja myös yksin alusta loppuun. Lisäksi olen oppinut vastuun ottamisesta ja saanut uskallusta kertoa omista virheistäni.”

Parhaimmista työkavereista on muodostunut Miljalle vielä tiiviimpi yhteisö, jonka kanssa istutaan toimistolla yhdessä, käydään lounaalla ja saatetaan nähdä myös vapaa-ajalla.

”Toimistolle tulemiseen on muitakin syitä kuin se, että tykkää työstään”

Työssä kullanarvoiseksi ovat osoittautuneet työkaverit, joiden ansiosta pitkistäkään päivistä ei puutu huumoria ja tsemppiä.

”Onhan se usein päivässä parasta, että on hyviä tyyppejä ympärillä. Kollegoiden ansiosta toimistolle on joku muukin syy tulla kuin se, että tykkää työstään”, Milja sanoo.

Trainee-aikana Miljalle oli nimetty myös vastuuhenkilö, jonka puoleen hän saattoi kääntyä asiassa kuin asiassa: ”Hän oli aloittaessa tukena ja opetti talon tavoille. Kerran esimerkiksi soitin hänelle illalla seitsemältä pienen ongelman takia, joka katsottiin sitten yhdessä.”

Jos nyt ajattelet, että olet vielä koulussa ja mietit töitä myöhemmin, älä ajattele niin, vaan hae heti.

Trainee-ohjelmaan etsitään korkeakouluopiskelijoita tai jo urallaan edenneitä tekijöitä, joilta löytyy vahvaa kiinnostusta alaan. 

”Jos nyt ajattelet, että olet vielä koulussa ja mietit töitä myöhemmin, älä ajattele niin, vaan hae heti. Et opi näitä asioita koulussa, vaan täällä. Jos epäröit, tämä on myös mahtava mahdollisuus nähdä, olisiko tämä juuri sun ala”, Milja rohkaisee.

Lähtisitkö mukaan EY:n trainee-ohjelmaan? Tutustu mahdollisuuksiin:

Traineeksi EY:lle

Paikkoja ympäri Suomen

Lue lisää ja hae »

EY
ey

authorimage

Meri-Tuuli Talsi

Lisää kirjoittajasta

Jaa artikkeli:


Mitä mieltä olit artikkelista?

Vastaa ja näet muiden vastaukset
Change Consulting Team Lead

Change Consulting Team Lead

Katso Helsinki – Julkaistu 25.4.
Finance Process Development Manager

Finance Process Development Manager

Katso Helsinki – Julkaistu 25.4.
Legal Associates, Vaasa

Legal Associates, Vaasa

Helsinki – Julkaistu 29.4.
TUTUSTU TYÖNANTAJAAN

Uutiskirje

Tilaa Duunitorin uutiskirje – työnhakuvinkit suoraan sähköpostiisi!


Tuoreimmat

Yrityksen perustaminen mielessä? Tästä oppaasta löydät tarvittavat tiedot – kaikki yrittäjyydestä yhdestä paikasta!

Työnantaja, haluatko enemmän hakijoita?

Duunitorin kampanjoilla saat lisää silmäpareja työpaikkailmoituksellesi sekä Suomen liikennöidyimmästä työnhakukoneesta, että kohdennetusta mainonnasta.

Autamme sinua tekemään modernia rekrytointia. Luomme juuri sinulle sopivan ratkaisun datan ja näkemyksen avulla, avainsanoina ilmoituskampanja, sisältömarkkinointi, työnantajakuvan kehittäminen tai vaikkapa uusi hakemukseton hakupalvelu.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.

Omat suosikit

Kirjaudu tilillesi käyttääksesi ominaisuutta.